tiistai 21. tammikuuta 2020

Hei, hei mitä kuuluu?

Minulta sinulle ❤

Hei taas! Koetan pikkuhiljaa kasata ideoita ja asioita joilla blogia täytän, mutta kuitenkaan en halua lokeroida tätä täysin mihinkään tiettyyn lokeroon. Pidän niin monimuotoisista asioista. Missään en ole todella hyvä, mutta tarpeeksi hyvä riittää! Tämän opetteluun minulla vaan on mennyt aikaa, koska koen olevani joissakin asioissa kovin perfektionisti (toim.huom painolla joissakin asioissa, toiset asiat saattavat olla ja jäädä levälleen. Näkisittepä tällä hetkellä meidän olkkarin pöydän🙊). Mutta ikä tuo viisautta ja kykyä katsoa asioita myös toiselta kantilta. Ei kaiken tarvitse olla niin justiin, pääasia että asioista nauttii!

Tällä hetkellä käsityöt ja etenkin korvakorut ovat lähellä sydäntä. Näitä lisää myös esillä IG:ssa ja myynnissä verkkokaupassani.



Mutta sitten rakastan kutoa ja virkata. Esimerkiksi tällaiset Jonsukkaa myötäilevät lähtivät joululahjaksi rakkaimmalle Kanadalaiselle ystävälleni.

Edmonton Oilers

Erilainen tuunaaminen ja makrametyöt ovat myös vieneet mennessään. Samoin rakastan enemmän ja vähemmän myös piirtämistä, vaihtelevalla menestyksellä.


Ja yksi pitkäaikaisimmista harrastuksistani on laulaminen. 🎶🎶 Olen lapsesta asti laulanut ja vaikken mikään mestari siinä hommassa olekaan, niin siihen voi aina purkaa tunteensa! Tällä hetkellä laulan Kluunappi-kuorossa, jossa olen reilut 10 vuotta jo laulanut.

Kuten huomaatte en halua lokeroida mitään. Olen rönsyilevä ja rakastan muuttaa mieltäni, olenhan nainen.

Vakoilemisiin

⚜ Sanna

Mitä kuuluu - Apulanta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Five foot two, eyes of blue

Minulta sinulle ❤ Uu, meinaa kuulkaas kiirettä pitää sen verran ettei ehdi blogia päivittämään, eikä koruja väsäämään. Hyvä lenkit jaksaa ...