Five foot two, eyes of blue

Minulta sinulle ❤

Uu, meinaa kuulkaas kiirettä pitää sen verran ettei ehdi blogia päivittämään, eikä koruja väsäämään. Hyvä lenkit jaksaa ja ehtii tehdä, mutta eiköhän se pikkuhiljaa rupea helpottamaan!

Tämä viikko meneekin viikonloppua järjestäessä! Tarkoituksena siis juhlia 1920-luvun tapaan ja selvittää murha/murhia. En anna vihjeitä tätä enempää jos tätä blogia sattuu osallistujat lukemaan. 😉 Mutta kivaa tulee olemaan!
Ollaan oltu jo vähän tilaa järjestämässä ja tässä pieni vilkaisu

Koetan laittaa enemmän kuvia itse tapahtumasta sitten kun kaikki on ohitse. Lisäksi sain itselleni puvun ja puuhkat kuntoon! Ja tänään olisi tarkoitus suunnitella ruokalistaa. Ruokailu menee sormiruokana ja cocktailpaloina, mutta toivottavasti saan niistä kivoja suupaloja.

Ihan tosi kiva odottaa mitä tulevan pitää ja kuinka saan porukan lähtemään mukaan illanviettoon. Ja kovaa teetähän pitää olla myös mukana! 

Ei vaan, vielä perjantai työt alta pois ja sitten loppusuunnittelut huomista varten! Iik!

Vakoilemisiin!

⚜ Sanna

Five foot two, eyes of blue - Art Landry

Fall to pieces

Minulta sinulle ❤

Uusi viikko alkanut taas ja ihan reippaasti lähti taas aamulenkillä käyntiin. Vissiin tuo liikunnan ylistäminen on ihan tarpeen... oon ollu viimeaikoina tosi,tosi huono saamaan persettä ylös penkistä, mutta nyt on alkanut liikunta ihan maistumaan. Ja mielikin on jotenkin tosi paljon virkeämpi. Pysytään vielä toistaiseksi ihan kävelyssä ja sellaisessa 30 minsaa / päivä tahdissa. Mutta on sekin jotain verraten mun aiempaan 30 min / kk tahtiin!

Jossakin sumussa olen viimoiset 5 vuotta elänyt ja oikeastaan suurin kaikesta oli työuupumus jota en itselleni ensin halunnut tunnustaa. Oli jotenkin tosi vaikea tunnustaa että voimat on täysin loppu. Aamut alkoivat pitkillä työmatkoilla jotka menivät itkiessä, samoin töistä paluu meni samalla kaavalla. Aamuyöllä kun työasiat herättivät klo 3 yöllä, rupesin niitä tekemään. Kun työterveydessä lääkäri olisi kirjoittanut pitkän uupumisloman (puoli vuotta) en ottanut sitä vastaan, koska kuka mun työt sillon hoitaa. En osannut ottaa apua vastaan enkä osannut elää millekkään muulle kuin työlle, parisuhdetta ei ollut ja lapsille tiuskin. Kunnes tuli oikeasti aika tehdä jotakin radikaalia ja oravanpyörästä on pakko hypätä pois. Silloin sanoin itseni irti ja olin reilun kuukauden päivät työttömänä. Jäin siis ihan täysin tyhjän päälle. Se onkin ollut elämäni ensimmäinen työtön aika, joskin siinä samalla pyöritin pakohuoneita, mutta tätä en edes kokenut työksi. Koin kuitenkin, että olen ammattitaitoinen ja lahjakas siinä mitä teen, joten ennemmin tai myöhemmin saan jostakin töitä. Ja niihän siinä sitten kävikin. Tässä työssä ei rikastumaan pääse, mutta eipä mua rikkaudet tässä ajakaan eteenpäin. Kunhan pärjätään kaikki on hyvin!

Mutta jotenkin kun nyt katson aikaa jolloin koin olevani täysin loppu, näyttäytyy se mulle tosi opettavana aikana. Silloin en käsittänyt omia voimavaroja ja vaikka moni ulkopuolinen sen mulle sanoikin, niin silti en osannut käsittää että voin uupua työn alle. Mutta aika opetti paljon itsestäni ja voimavaroistani ja arvostuksesta. Näistä vielä lisää myöhemmin...

Mutta nyt alkaa valoa näkymään tunnelin päässä! Maailma onkin mahtava paikka! 

Vakoilemisiin

⚜ Sanna

Fall to pieces - Velvet revolver